9. 1990-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Neuvostoliiton hajoamisen myötä taistelu painin arvokisamitaleista kävi 1990-luvulle tultaessa entistä vaikeammaksi. Kun aikaisemmin entisen Neuvostoliiton alueelta oli osallistunut yksi mies sarjaa kohti, saattoi heitä olla nyt kymmenen. Vuosikymmenen kirkkaimmaksi saavutukseksi kohosi Marko Yli-Hannukselan MM-kulta 1997.

1. Marko Asell (KOO-VEE Tampere) pääsi Atlantan olympiakisoihin 1996 villillä kortilla ja paini siellä upeasti yltäen loppuotteluun, jonka hävisi niukasti pistein 3-2. Kouvolassa 1997 järjestetyissä EM-kisoissa Asell sijoittui samoin hopealle.

2. Tuomo Karila (Vantaan Sampo) paini 74 kg:n sarjassa MM-hopeaa 1994 ja kaksi kertaa saman sarjan EM-hopeaa (1990 ja 1991).

3. Marko Yli-Hannukselan (Ilmajoen Kisailijat) arvokisamenestysten sarja alkoi EM-pronssilla 1995. Vuonna 1997 hän paini 76 kg:n sarjan maailmanmestariksi. Palkintokaapista löytyvät myös olympiapronssi (2000) ja olympiahopea (2004). Seinäjoella 2002 järjestetyissä EM-paineissa Yli-Hannuksela paini pronssia kuten myös MM-paineissa 2005.

4. Nurmon Jymyn Juha Ahokas on hallinnut kreikkalais-roomalaisen painin raskasta sarjaa Suomessa 1990-luvun taitteesta alkaen. Arvokisoissa hän on saavuttanut EM-kultaa (2003), EM-hopeaa (1997) ja EM-pronssia (2002).

5. Mikael Lindgren (Muhoksen Voitto, Oulun Pyrintö) saavutti vuonna 1993 sekä Euroopan mestaruuden että MM-pronssia kreikkalais-roomalaisen painin 57 kg:n sarjassa.

Painiliitosta | Sivukartta | Yksityisyyden suoja | Webmaster | ©2005 Suomen Painiliitto ry