10. NASSIKOISTA VETERAANEIHIN JA NAISPAINI
Kymmenen viime vuoden aikana on painiurheilu kokenut Suomessa ehkä koko historiansa suurimman muutoksen. Painista on kehittynyt koko perheen urheilulaji, joka soveltuu niin tytöille ja naisille kuin pojille ja miehille.
Suomen Painiliitto aloitti naispainin aktiivisen kehittämisen vuoden 1998 alussa ja ensimmäiset SM-kisat järjestettiin seuraavan vuonna. Naisten paini oli ensimmäisen kerran olympiakisojen ohjelmassa Ateenassa 2004.
Ensimmäiset veteraanien MM-kilpailut järjestettiin vapaapainissa 1992 ja kreikkalais-roomalaisessa painissa 1997. Seinäjoella 2004 järjestetyissä veteraanien MM-kisoissa suomalaismenestys oli loistava: neljä kultaa, neljä hopeaa ja viisi pronssia.
1. Nassikkapaini on leikinomaista painia, jossa harjoitellaan oman kehon hallintaa. Voimia, ketteryyttä ja nopeutta kehittävä nassikkapaini soveltuu alle kouluikäisille ja alaluokkalaisille. Kuvissa Ylä-Tikkurilan Kipinän nassikoita.
2. Painikouluissa aletaan painia treenata jo hieman totisemmin. Harjoittelun pääpaino on oikeaoppisessa painitekniikassa. Vaasan Tovereiden painikouluissa painii monia maahanmuuttajia.
3. Porissa järjestettiin miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisojen yhteydessä maaliskuussa 1998 ensimmäiset naispainin näytösottelut Suomessa. Matolta poistumassa ruotsalaiset Sara Eriksson ja Lotta Andersson sekä suomalaiset naispainijat Heli Helander, Tiina Lönnroth, Sanna Kangas ja Enni Laesvaara.
4. Naispainin ensimmäisten epävirallisten SM-kisojen mitalisteja Kauhajoella heinäkuussa 1998.
5. Järvenpääläinen Heidi Martti on Suomen naispainin pioneereja. Naiset kilpailevat ainoastaan vapaapainissa. Kuvassa vapaapainin EM-kisojen 2000 osanottajia Budapestissa, alarivissä vasemmalta: Jari Olmala, Juha Lappalainen ja Heidi Martti. Takana Heidin valmentaja Petteri Syrjänen ja Hannu Rantala.
6. Jyväskylässä ensimmäiset painioppinsa saanut Hajar Ashtiani edustaa Suomea 48 kg:n sarjassa. Hän opiskelee Kanadassa Reginan yliopistossa painistipendillä. Junioreiden EM-kisoissa 2002 Hajar saavutti suomalaisen naispainin ensimmäisen arvokisamitalin, pronssia.
7. Veteraanien kilpailuihin saavat osallistua 35 vuotta täyttäneet. Iän perusteella kilpailijat on jaettu viiteen ryhmään, joissa on jokaisessa seitsemän painoluokkaa. Arto Savolainen kilpailee veteraanien vanhimmassa ikäryhmässä (yli 55-vuotiaat) ja on saavuttanut 76 kg:n sarjassa viisi maailmanmestaruutta.