otsikko-1.jpg

Suomen Painiliitto ry
Valimotie 10
00380 Helsinki
info@painiliitto.net

feed icon 14x14 RSS syöte

toteutus Isoweli

Lappilan Nousu järjestää lauantaina 4.8. Oriharo Beach Games (OBG 2018) koko perheen liikuntatapahtuman nyt neljännen kerran Oriharon Uimarannalla yhteistyössä muiden paikallisten urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa. Lisäarvoa jälleen tuo myös tämän vuoden OBG:hen Nousun järjestettäviksi myönnetyt Rantapainin SM-kisat. Rantapainin SM-kilpailuun on osallistumassa ennätysmäärä painijoita (37), ihan ikäluokkansa huippuja perinteisten vapaa- ja kreikkalaisroomalaisen painin puolelta. Lisäksi kilpailuuun on osallistumassa myös Britanniasta yksi painija.

Oriharo Beach Games on tänä vuonna kasvanut ulos lapsenkengistä ja liikunta-aktiviteetteja tulee tapahtumassa olemaan jälleen aiempaa enemmän. Aktiviteetteja on luvassa sekä maksuttomina että osallistumismaksullisina. Osallistumismaksuilla lajien järjestäjät kattavat omat kulunsa.  

Olemme vuokranneet Kärkölän kappeliseurakunnalta käyttöömme Kalliopirtin piha-alueineen ja Oriharon uimarannan varsinaiselle parkkipaikalle rakentuu markkina- ja tapahtumatori. Torille toivomme myyjiksi paikallisia tuottajia sekä tapahtuman liikunnalliseen henkeen sopivia tuotemyyjiä ja esittelijöitä. Torin markkinapaikat täytetään varausjärjestyksessä alueen rajallisuudesta johtuen.

Tarkemmat tiedot kaikista OBG:n aktiviteeteista tullaan päivittämään Lappilan Nousun Oriharo Beach Games -nettisivuille. Tiedotamme myös kattavasti sosiaalisessa mediassa. 

Tule sinäkin mukaan kesän kruunaavaa koko perheen tapahtumaan ja suunta 4.8. Oriharoon! OBG 2018 järjestäjät toivovat myös sääherran olevan lauantaina suosiollinen ja muistuttavat, että tapahtuma-alueelle on yleisöllä vapaa pääsy.

Tapahtuma on nähtävissä livestreamina usean kameran voimin Lappilan Nousun Youtube sivuilta, https://www.youtube.com/results?search_query=lappilan+nousu

Lisätietoa: https://www.lappilannousu.fi/oriharo-beach-games-obg-2018-ran/rantapainin-sm-2018/