|
KVV:n
Pietu Lippo tänään TV2:lla
klo 16.10 ohjelmassa
KOVA PÄIVÄ
Vahva selättäjä ja luova näyttelijä
Kotkalainen
Pietu Lippo on 12-vuotias junioripainija. Pietu on paininut
koko pienen ikänsä ja on saanut kokea painimaailman
erittäin kovan mutta antoisan ympäristön.
Alueellisia mestaruuksia Pietulla on takanaan jo säkillinen,
ja nyt pojan ja valmentajan tavoitteet nousevat tietysti
yhä korkeammalle.
Kuulemme
Pietun ajatuksia kilpailemisesta, yrittämisestä,
epäonnistumisesta ja voittamisen tärkeydestä.
Tapaamme
dokumentissa myös Pietun painijatoverin Miikan, jolla
on jo useita SM-mitaleitakin. Hän opastaa Pietua eteenpäin
painijan uralla. Nuoren painijan isä ja valmentaja
ovat hekin Pietun tukena.
Pietu
harrastaa painin ohella näyttelemistä. Hän
on esiintynyt lapsirooleissa Kotkan Kaupunginteatterissa,
ja viime kesinä hän on ollut mukana kesäteatteriesityksissä
"Kätkäläinen" ja "Kuun Poika".
Pietu ei siis ole vain voimakas selättäjä
vaan myös luova ilmaisija.
Dokumentin
on ohjannut Retu Liikanen ja toimittanut Taavi Vartia. Tuotanto:
Procam Oy.
|