Uusi päätös FILA:lta
2007 MM-painit Azerbaidzanin Bakussa
Vuoden 2007 yleisten sarjojen MM-painit tullaan järjestämään
ensi syksynä aikaisemman suunnitelman mukaisesti Azerbaidzanin Bakussa.
Kisojen järjestämisoikeuksia ei tulla laittamaan uudelleen hakuun.
Azerbaidzanin varapääministeri on ollut viikonvaihteen aikaan
Kiinassa. Guangzhoussa hän on luvannut kaikki takuut kisojen järjestelyiden
onnistumisesta ja myös sen, että kaikkien FILA:n jäsenmaiden
edustajille tullaan myöntämään asiaan kuuluvat viisumit.
Kansainvälisen Painiliiton FILA:n hallitus on päättänyt
asiasta viikonvaihteen aikaan Kiinassa.
Tietolähteenä on Suomen Painiliiton toiminnanjohtaja Pertti
Vehviläisen 1.10.2006 lähettämä tekstiviesti.
Hannu Kiminkinen
0500 279926
hannu.kiminkinen@co.inet.fi