|
Tieto
MM-painien kohtalosta lauantaina
Kansainvälisestä
Painiliitosta, FILA:sta juuri saamamme tiedon mukaan päätös
MM-painien järjestämisestä tehdään
huomenna lauantaina 15.9. Tuolloin FILA pitää
kokouksen, jossa päätös MM-painien kohtalosta
tullaan tekemään. Ensi yönä Suomen aikaa
Yhdysvaltain Painiliitto tulee antamaan asiasta FILA:lle
oman raporttinsa, jonka nojalla FILA tulee päätöksensä
tekemään.
Kaikkien
kolmen painimuodon, kreikkalaisroomalaisen, vapaa- ja naispainin,
MM-kilpailuthan oli tarkoitus järjestää 26.-29.
syyskuuta New Yorkin Madison Square Gardenissa. Madison
Square Garden sijaitsee Manhattanilla reilun neljän
kilometrin päässä terroristihyökkäyksen
kohteeksi joutuneesta World Trade Centeristä.
Suomen
Painiliitto tulee edelleen seuraamaan tiiviisti tilannetta
ja tulemme tiedottamaan FILA:n tekemästä päätöksestä
välittömästi sen saatuamme.
|