|
MM-kilpailuista
tietoa loppuviikolla
Painin
MM-kilpailujen järjestämisajankohta on epäselvä
vielä pari päivää. Kilpailut oli tarkoitus
järjestää 26.-29.9.2001 New Yorkin Madison
Square Gardenissa, joka sijaitsee reilun neljän kilometrin
päässä terroristi-iskun kohteeksi joutuneesta
World Trade Centeristä.
Yhdysvaltain
Painiliitosta selvitettiin puhelimitse, ettei MM-kilpailujen
järjestämisestä voida vielä sanoa mitään.
Colorado Springs'ssä toimipaikkaansa pitävästä
paikallisesta liitosta todettiin, että New Yorkissa
ollaan parhaillaan selvittämässä kisaorganisaatioon
kuuluvien henkilöiden ja heidän perheidensä
kohtaloita. Toistaiseksi on myös epäselvää,
millaisessa kunnossa mm. kisahotellit ovat. Lisäksi
maan painiliitto, kuten muutkin paikalliset organisaatiot
seuraavat Yhdysvaltain hallituksen päätöksiä
mm. ulkomaisista lentoyhteyksistä.
Yhdysvaltain
Painiliitto tulee loppuviikolla tekemään raportin
New Yorkin mahdollisuuksista järjestää painin
MM-kilpailut suunniteltuna ajankohtana. Raportti lähetetään
Kansainväliseen Painiliittoon FILA:an, joka yhdessä
Yhdysvaltain Painiliiton tulee tekemään päätöksen
MM-kilpailujen kohtalosta. Päätös pyritään
kuuleman mukaan tekemään tämän viikon
lopussa perjantaina tai lauantaina.
Suomen
Painiliitto tulee tiedottamaan asiasta välittömästi
päätöksen saatuaan.
|