| Varusmiespalvelus
Puolustusvoimien urheilukoulussa
Urheilukoulu
on tarkoitettu nuorille ja lupaaville urheilijoille takaamaan
riittävät harjoitusolosuhteet ja -ajat huipulle
nousemista varten ja kunnon nousujohteisen kehityksen varmistamiseksi.
Palvelusajan
pituus on 12 kuukautta, jonka jälkeen valmistutaan
tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Hennalassa voi
suorittaa UrhK:n oman reserviupseerikurssin. Urheilukouluun
voivat ha-kea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa
järjestetään olympiakilpailu tai virallisia
MM-kilpailuja. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut
4000 urheilijaa 54 eri lajista. Urheilukoulussa on val-mennukseen
varattu aikaa päivittäin 2 - 8 tuntia (yleensä
noin 10-25 t / vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä
lähes kaikki illat ja viikonloput.
Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, jotka
ovat liikunnanohjaajia, AmVT- tai III-tason valmentajia.
Lisäksi valmennustukea antavat lajiliitot, seurat ja
henkilökohtaiset valmentajat.
Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä
urheiluopistoista (Pajulahti,Vierumäki) löytyvät
harjoituspaikat ja hyvät harjoitusolosuhteet lähes
joka lajiin.
Talvilajien
seuraava hakuaika päättyy 1.3.2004. Testipäivät
ovat 1.-2.4. ja palvelukseen astuminen on 31.5.2004. Hakulomakkeita
saa sotilasläänien esikunnista, Urheilukoululta
ja www.urheilukouluntuki.fi
-sivuilta. Valintaan vaikuttavat urheilutulokset, lajiliittojen
lausunnot ja psykologisten testien tulokset.
Tiedustelut:
Urheilukoulu / Jari Utriainen 03 - 1914 6482 tai 0400 -
456 923
Osoite: Urheilukoulu, PL 5, 15701 Lahti.
E-mail: urhk@hamr.mil.fi
|