| Suomen Painiliitto |
Torstai, 24. toukokuuta 2012
|
|
|
| 26.05.2012 20. Ollin painit |
| 08.06.2012 Veikko Rantanen -turnaus (FILA) |
| 10.06.2012 EM-valmistava leiri, kadetit ja juniorit, kr |
| 15.06.2012 JäVo:n kesäleiri, kr+vp |
| 16.06.2012 Finlandia Freestyle Cup 3/4 |
| Kiveen hakatut -kirja joululahjaksi? |
Uskon, että ainakin tarinat Kyösti Lehtosesta, Yrjö Saarelasta ja Arvo Himbergistä - varmaan monet muutkin - kiinnostaisivat sivuilla kävijöitä. Pidän kirjoja mainioina joululahjoina kaikille urheilusta, painista ja historiasta kiinnostuneille. Alla vielä hiukan enemmän Arto Terosen kanssa tekemästämme projektista. Ystävällisin terveisin – rauhallista joulua samalla toivottaen, Jouko Vuolle 0400 505 306 Yle Urheilun tuottama Kiveen Hakatut -radiosarjaa
on neljän vuoden aikana kuultu jo 55 jakson verran. Suomen Urheilugaalassa palkittu projekti on radio-ohjelmien lisäksi poikinut kolme kirjaa: vuonna 2009 Urheilusankaruuden jäljillä, 2010 Suomalaisia urheilukohtaloita ja tänä syksynä Urheilijat maineen poluilla -teokset.
Kaikkiaan kirjoissa ja radiosarjassa on tähän mennessä esitelty 73 urheilijaa ja urheiluvaikuttajaa. Kiveen hakatut - Urheilusankaruuden jäljillä -kirjassa pohditaan seuraavien urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien elämää: Arto Tolsa, Henri Toivonen, Tarmo Uusivirta, Jarno Saarinen, Jorma Pilkevaara, Kalle Jalkanen, Gunnar ”GeeBee” Bärlund, Lauri ”Tahko” Pihkala, Erik von Frenckell, Paavo Yrjölä, Pekka Tiilikainen, Juha Tiainen, Mona-Lisa Pursiainen, Mikko Ala-Leppilampi, Curt Lincoln, Tauno Luiro, Veikko Hakulinen, Ludovika ja Walter Jacobsson, Tony Arima ja Voitto Hellsten Suomalaisia urheilijakohtaloita – Kiveen hakatut -kirjassa kerrotaan myös 20 tarinaa: Joonas ”Jonni” Myyrä, Jarmo Wasama, Aale Tynni, Kalevi "Kallari" Ihalainen, Jani Lehtonen, Esa Rossi, Clas Thunberg, Sylvi Saimo, Ville Ritola, Tapio Rautavaara, Lea Hilokoski, Valto Olenius, Tony Tuominen, Gunnar Höckert, Yrjö Lindegren, Veli Saarinen, Denis Johansson, Kyösti Lehtonen, Eino Kirjonen ja Jaakko Tuominen. Urheilijat maineen poluilla – Kiveen hakatut –kirjassa ovat esillä: Jorma Valkama, Elis Ask, Volmari Iso-Hollo, Robert ”Petteri” Petersen, Sara Mustonen, Algoth Niska, Heikki Savolainen, Juuso Walden, Ilpo Koskela, Paavo Nurmi, Tony Halme, Pentti Linnosvuo, Tapani Niku, Kaarlo Partanen, Jarmo Jokinen, Arvo Himberg, Arvo Aaltonen, Kalevi Laurila, Yrjö Saarela ja Sten Suvio. Radiosarjan kaikki jaksot ovat kuultavissa YLE Urheilun Internet sivuilta alla olevan linkin kautta. http://yle.fi/urheilu/lajit/kiveenhakatut |