4.10.2007
WADA:lta uusi kiellettyjen aineiden ja menetelmien lista
WADA on julkaissut vuoden 2008 alussa voimaantulevan
urheilussa kiellettyjen aineiden ja menetelmien listan.
Olennaisimmat muutokset uudessa listassa ovat kahden
uuden aineryhmän kieltäminen sekä suonensisäisen
nesteytyksen rajoittaminen ainoastaan akuutteihin tilanteisiin. Lisäksi
akuutista nesteytyksestä on haettava antidopingorganisaatiolta
jälkikäteishyväksyntä.
Uudet kielletyt lääkeaineryhmät ovat
myostatiini-inhibiittorit ja selektiiviset androgeenireseptorin modulaattorit
(ns. SARM-aineet).
Myostatiini-inhibiittoreita ei vielä ole yleisessä
kliinisessä käytössä. Ne estävät useilla
eri eläinlajeilla lihaksen kasvua hillitsevän myostatiiniproteiinin
vaikutuksen, jolloin lihaksen kasvu kiihtyy. Eläinkokeissa myostatiini-inhibiittorit
ovat lisänneet lihasmassaa esimerkiksi hiirillä jopa 200
– 300 % ja naudalla 30 – 40 %. Myostatiini-inhibiittoreita kehitellään
lääkkeiksi erilaisten lihassairauksien hoitoon. Yhdysvaltalaisen
lääketehtaan Wyethin tutkimuslääke MYO-029 on
toistaiseksi ainoa myostatiini-inhibiittori, jolla on suoritettu tutkimuksia
lihastautipotilailla.
Toistaiseksi ei tiedetä vaikuttavatko myostatiini-inhibiittorit
ihmisen lihaksia kasvattavasti tai mitä haittavaikutuksia ne
saattavat aiheuttaa. Kehonrakennuspiireissä on kuitenkin jo kiinnostuttu
myostatiini-inhibiittoreista lihasmassan kasvattajina ja useita fake-tuotteita,
joiden väitetään olevan myostatiini-inhibiittoreita,
markkinoidaan internetin kautta.
Selektiiviset androgeenireseptorin modulaattorit ovat
nekin vielä kokeiluasteella olevia yhdisteitä. Ne sitoutuvat
kudosten androgeenireseptoreihin muuttaen niiden rakennetta ja toimintaa.
Kemialliselta rakenteeltaan ne eivät muistuta testosteronia tai
anabolisia steroideja, vaikka niiden vaikutukset välittyvät
saman androgeenireseptorin kautta.
Monet selektiivisten androgeenireseptorin modulaattorien
vaikutuksista muistuttavat testosteronin ja anabolisten steroidien
vaikutuksia ja niitä voidaan käyttää samojen tautien,
esimerkiksi osteoporoosin, hypogonadismin ja lihassairauksien hoitoon.
Testosteroniin ja anabolisiin steroideihin verrattuna selektiivisillä
androgeenireseptorin modulaattoreilla on kuitenkin etuna se, että
niillä on huomattavasti vähemmän haittavaikutuksia
kuin testosteronilla ja anabolisilla steroideilla. Ne hakeutuvat kudoksiin
selektiivisemmin, eivätkä toisaalta muutu elimistössä
estrogeeneiksi. Tulevaisuudessa selektiiviset androgeenireseptorin
modulaattorit syrjäyttänevät testosteronin ja anaboliset
steroidit kliinisestä käytöstä. Urheilijoita kiinnostanevat
aineryhmän anaboliset vaikutukset.
Kahden vasta kehitteillä olevan lääkeaineryhmän
lisääminen kiellettyjen aineiden listalle on perusteltua
niiden mahdollisen dopingkäytön vuoksi ja osoittaa WADA:n
pyrkivän tukkimaan kiellettyjen aineiden listan aukkokohdat jo
hyvissä ajoin, ennen kuin uudet potentiaaliset dopingaineet tulevat
laajemmin saataville.
Timo Seppälä
ADT - lääketieteellinen johtaja
|