11.1.2010
Wallin myönsi apurahaa 82 kesälajien
urheilijalle
tiedote
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin
on myöntänyt 82 kesälajien urheilijalle yhteensä
952 500 euroa urheilija-apurahoina. Urheilijoista 56 edustaa olympialajeja,
viisi ei-olympialajeja ja 21 vammaisurheilua.
Apurahan tavoitteena on taata urheilijalle taloudellinen
perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten.
Verovapaa urheilija-apuraha on 15 000 tai 7 500 euroa. Apurahat myönnetään
veikkausvoittovaroista.
– Valtion talousarviossa on tälle vuodelle varattu
huippu-urheilun kehittämiseen yhteensä 1 700 000 euroa.
Tämä on noin 37 prosenttia enemmän kuin viime vuonna,
kertoo Wallin.
– Tämänvuotisen valmistelun lähtökohtana
on ollut se, että pitkällisen harkinnan jälkeen olemme
päättäneet jakaa apurahat kaksi kertaa vuodessa. Näin
heti vuoden alussa tulemme jakamaan apurahat kesälajien urheilijoille
ja loppukeväästä vuorossa ovat talvilajien urheilijat.
Syy tähän on se, että näin voimme aiempaa paremmin
ottaa huomioon edellisen kauden kokonaismenestyksen. Tämän
vuoden osalta olemme kuitenkin päättäneet poiketa käytännöstä
urheilijoiden eduksi siten, että Vancouveriin valmistautuvat
apurahaurheilijat saavat poikkeuksellisesti apurahaa aina maaliskuun
loppuun asti. Tällä olemme halunneet turvata täyden
keskittymisrauhan urheilijoille uran merkittävimpiä kilpailuja
varten, Wallin jatkaa.
Suuri
15 000 euron apuraha on tarkoitettu ehdottomalla kansainvälisellä
huipulla oleville yksilöurheilijoille, joilta odotetaan mitalisijaa
tulevissa olympiakisoissa ja paralympiakisoissa. Pienet apurahat,
joiden suuruus on 7 500 euroa, on tarkoitettu sellaisille lahjakkaille
yksilölajien nuorille urheilijoille, jotka ovat jo kohtuullisesti
menestyneet aikuisten kansainvälisissä arvokilpailuissa
tai tasoltaan vastaavissa muissa kilpailuissa ja jotka arvioidaan
lähitulevaisuuden mitaliehdokkaiksi. Ei-olympialajien osalta
mitalimenestystä odotetaan lajin MM-kisoissa tai vastaavissa.
Verottomia urheilija-apurahoja on myönnetty vuodesta
1995 lähtien. Esitykset apurahojen saajista tekevät Suomen
Olympiakomitea ja Suomen Paralympiakomitea.
Suuri apuraha:
- Ala-Huikku Jarkko
- Haapamäki Jani
- Välimäki Henri
Pieni apuraha:
- Hakala Antti
- Kaasinen Sasu
- Kallio Timo
- Lalli Taisto
- Moisio Valtteri
- Savola Sarianne
- Tarino Tuomas
- Ylinen Tiina
Tiedote
kokonaisuudessaan
Kuva: Hannu Ranta
|