SUOMEN PAINIVALMENTAJAT
Tiedote 2 / 2008
26.6.2008

Tervehdystä Painivalmentajat!

Nyt tiedämme, että Pekingin olympiakisoihin Suomesta osallistuu ainoana painija Jarkko Ala-Huikku. Jarkon harteilla lepää suuri vastuu ja menestymistoiveet. Vaan eipä hän ole ensikertaa vastuullisessa paikassa ja kovan työn edessä. Hän on näihin haasteisiin tottunut kilpauransa aikana.

Jarkon valmentajana Pekingiin matkustaa näillä näkymin Juha Lappalainen. Hän vastaa olympiavalmentautumisesta päätoimisesti. Olympiakomitean toiveen mukaisesti kisoihin valmistautuvalle urheilijalle luodaan parhaat mahdolliset olosuhteet onnistua kisoissa. Tähän kuuluu myös urheilijan kannalta katsottuna parhaiden ja tuttujen tukihenkilöiden valjastaminen valmennustyöhön. Jarkon ja Juhan yhteistyön tuloksia pääsimme nauttimaan jo viimevuonna.

On muistettava, että Olympiakomitean hallitus valitsee ja päättää olympiaurheilijat ja tukihenkilöt. Paini on ollut painopistelaji, joten tilanteemme ja tulevaisuuden näkymämme tiedetään Olympiakomitean valmennuksen johdossa realistisen tarkkaan.

Hyvä tytöt !

Kadettien EM -kisat on juuri painittu. Onneksi olkoon tytöille hyvästä menestyksestä: Emmi Alanen hopiaa, Jenny Salmi pronssia, Pia-Maria Koski viides. Olette voittonne hyvin ansainneet. Mutta, mikä on kun pojat pääsivät parhaimmillaan vain kolmeen otteluun? Tiukkoja matseja toki suurin osa, mutta yksikään ei kantanut kuuden parhaan joukkoon. Tiukan tarkastelun paikka meillä on edessämme ja käsillä. Taitaa Kettusen Matti ottanut viimeisimmän poikien arvokisamitalin, olikohan se vuosi 1999?

Valmentajatreenit Pajulahdessa 5.-7.9.2008

Seuraavat valmentajatreenit ovat Pajulahdessa 5.-7.9.2008. Lappalaisen Juha on luvannut hoitaa järjestelyt. Tavoitteena on saada Pajulahteen kokoon molempien painimuotojen valmentajia. Tuolloin käynnistyvät seuraavan olympiadin suunnitelmat. Tiedämme tuolloin myös Jarkon tuloksen Pekingistä ja muidenkin arvokisojen saldot kesän otteluista. Lajimme valmennuksen ja kilpailemisen kehityskohdat on selkiytettävä. Samoin valmentajien toiminnan tehostamiseen on syytä löytää avaimia. Kutsu tulee Painiliiton nettiin elokuussa. Varaa toki jo nyt aika kalenteriisi.

Toivotan oikealla tavalla oikein paljon onnea niin Jarkolle Olympiakisoihin kuin myös junioreiden
EM- ja MM -painijoille.

Hyvä veljet! Merkittävän hyvää kesää ja voimia lataavia hetkiä olympiakisajännityksen ohessa.

Tervehtien ja tapaamisiin Pajulahdessa syyskuussa.

Ilpo Seppälä