Maasta se pienikin ponnistaa - Pilkanmaan Pilke 70 v.
20. – 21.5.2006 poikien SM-painit Kuusankoski

Pieni pilkanmaalainen kyläseura haki ja sai tehtäväkseen järjestää tämän vuoden Poikien kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailut. Kilpailuja haettiin muun muassa seuran 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Vaikka kilpailuja on järjestetty iät ja ajat, oli tällä kertaa suurin yllätys ajan kulumisessa. Tarkoitan, että kun kilpailujen ydinryhmä kokoontui ensimmäisen kerran, oli monella ajatuksissa saada samaa talkooväkeä kuin aiemmin esim. 80- ja 90-luvuilla järjestetyissä kilpailuissa. Tietysti tuoreimmista kisoista mm. jokavuotiset Ollin Helmipainit ja KLL2003 saataisiin myös henkilöitä mukaan. No asia ei loppujen lopuksi ollutkaan aivan niin yksinkertainen. Vanhat aktiivit alkoivat olla aika vanhoja tai siirtyneet sinisemmille molskeille.

Ajan kulua ei myöskään voinut aavistaa ensimmäisten kisapalaverien jälkeen, oltiinhan kuitenkin hyvissä ajoin liikkeellä, noin vuotta aiemmin. Ydinryhmä teki töitä hiljalleen, suunnitellen kaiken perusteellisesti, mutta toisaalta toteutuksen osalta herättiin vasta paria kuukautta ennen kilpailuja. Mutta kekseliään porukan ansiosta homma hoidettiin kunnialla alusta loppuun. Tehtävien jako hoidettiin hyvin, mutta yksityiskohtaisemmalle tasolle kannattaa paneutua hyvissä ajoin. Tämä toisaalta tarkoittaa myös sitä, että ollaan saatu talkoolaisia sidottua ko. tehtäviin. Mikään kun ei tänä päivänä ole itsestäänselvyys.

Onneksi seurassamme on vielä sen verran hyvä tilanne, että talkoolaiset tekevät töitä ilman korvausta. Korvaustahan tietysti saadaan, mutta siis kiitoksen ja mielihyvän muodossa onnistuneista kilpailuista. Talkoolaiset olivat siis se tärkein tekijä onnistumisen kannalta koko kilpailuissa. Viimeisinä päivinä ennen kilpailuja jouduttiin kuitenkin tekemään työtä yötä päivää.

Uusina tekijöinä aiemmin järjestämiimme kilpailuihin oli mm. reaaliaikainen ottelu- ja tuloslistaus videotykin ja Tynnisen Eeron järjestelmän avulla, joka kuuleman mukaan tullee käyttöön jatkossa muuallakin. Myös ylemmät viralliset tahot kertoivat mahdollisesta videotykin hankinnasta kilpailujen ideoimana. Tämä mahdollistaisi reaaliaikaisen tulosten seurannan myös niissä kilpailuissa, joissa järjestävällä seuralla ei ole mahdollisuutta hankkia laitteita.

Uusia asioita Pilkanmaan Pilkkeelle oli myös niin sanottu mainosseinäke ja yleensäkin sponsoroidut sarjat. Yritykset olivat kiitettävästi mukana ja hyvin esillä koko kilpailutapahtuman ja palkintojen jaon aikana.

Järjestelyt saivatkin kehuja, mutta kuten sanottua, kaiken takana olivat kyläseuran jäsenet, painijoiden vanhemmat, suomalaisen painin ystävät ja muut avuliaat tahot. Juhlavuotta viettävä Kuusankosken kaupunki osallistui myös kilpailujen järjestelyihin merkittävästi. Kilpailutapahtumamme olikin kolminkertainen juhla, sillä Painiliiton juhliessa 100-vuotista taivaltaan, juhlittiin myös 85-vuotiasta Kuusankosken kaupunkia ja järjestävän seuran seitsemääkymmentä vuotta.

Vastoinkäymisiä ja juhlatunnelmaa lieventäviä asioita tuli yllättäviltäkin tahoilta; paperitehtaan kylmä suihku vaikutti talkoolaisiin. Ja ohjelmalehtisen mainoskampanja sai paikalliset yritykset hieman varpailleen, tosin seurasta riippumattomista syistä. Toukokuiset kilpailut onnistuivat ja sujuivat kuitenkin hienosti. Kilpailuja voidaan edelleen järjestää jatkossakin, jos talkoolaisia riittää ja Painiliitto tälle pienelle Kuusankosken kaupungin Pilkanmaan kylän seuralle kilpailut myöntää.




Kuusankoskelta 100 v. juhlaviesti lähti Heinolaan, oikealla oleva Pilkanmaan Pilkkeen puheenjohtaja Jari Peltola luovutti viestikapulan Heinolan Iskun mestaripainija Veikko Rantaselle ja painijaoston puheenjohtaja Risto Turuselle.
(kuva: Hannu Kiminkinen)


Teksti
Mika Peltola
040 5562 456
mika.peltola@ppe.inet.fi


Takaisin etusivulle


Painiliitosta | Sivukartta | Yksityisyyden suoja | Webmaster | ©2005 Suomen Painiliitto ry