Paini näyttelyksi
Kun elokuun loppupuolella palailin kesälomilta takaisin, sain projektikseni Suomen Painiliiton 100-vuotisjuhlanäyttelyn suunnittelun ja rakentamisen Suomen Urheilumuseon tiloihin. Aikaa näyttelyn kokoamiseen oli reilu kuukausi, eli urakka oli aloitettava heti. Aivan yksin työhön ei sentään tarvinnut ruveta, paitsi omasta talosta myös Painiliitosta oli tarjolla apua tarvittaessa.
Oma painiurani oli varsin lyhyt ja vaatimaton, mutta sen verran kerkesin molskilla itsekin aikaani viettää, että paini lajina tuli tutuksi. Vaikken ole paininut enää kymmeneen vuoteen, olen seurannut painia aktiivisesti. Lisäksi Helsingin yliopistoon keväällä 2006 tekemäni kandidaatintutkielma käsitteli kamppailu-urheilulajien historiaa Suomessa, siis etenkin painia ja nyrkkeilyä, joten aihe oli entuudestaan tuttu.
Suomalaisen painin pitkän historian tiivistäminen näyttelyksi on haastava tehtävä. Näyttely esitystapana tuo mukanaan mahdollisuuksia ja toisaalta rajoitteita. Usein historiallinen tapahtuma tai ilmiö on mahdollista esittää esineiden avulla näyttelyssä, mutta jos jäljelle ei ole jäänyt esineistöä tai valokuvamateriaalia, muuttuu tehtävä vaikeaksi. Kaikkea ei voi kertoa rajatussa tilassa, rajattuna aikana.
Painiliiton jo aikaisemmin teettämät painin historiasta kertovat standit muodostivat rungon näyttelylle. Jos pelkkä esineiden katselu ei tiedon nälkää tyydytä, standien teksteistä näyttelyvieraiden on mahdollista syventää painitietämystään.
Itse näyttelyssä oli mielestäni luontevaa tuoda esille vuosien varrella saavutettu arvokisamenestys. Suomalaisten 1900-luvun alkuvuosikymmenten huippuvuosien mitalisade on kilpailun jatkuvasti koventuessa kutistunut yksittäisiin arvokisamitaleihin. Mitaleita on kuitenkin saavutettu tasaisesti, viimeisimmät kuluvana vuonna. Jatkumo menneisyydestä nykypäivään saatiin säilytettyä, kun mukaan saatiin vanhojen mestareiden palkintojen rinnalle uudemmat arvokisamitalit; tuoreimpana Marko Yli-Hannukselan vuoden 2006 MM-hopea. Museokävijää silmälläpitäen painimitalit ja -palkinnot ovat ihanteellista katseltavaa näyttävyydessään ja vaihtelevuudessaan.
Lajia tuntemattomille halusimme ottaa mukaan painiin liittyvää välineistöä. Trikoot ja kengät ovat vuosien varrella muuttuneet muutamaan otteeseen, joko sääntöjen tai materiaalikehityksen myötä, mutta heittonuket ovat pysyneet melko samanlaisina.
Itse näyttelymateriaalin kerääminen ja jäljittäminen oli oma urakkansa. Parin viikon soittorumban jälkeen olin vihdoin tavoittanut kaikki tarvittavat henkilöt ja sopinut tapaamiset. Enää oli jäljellä itse tavaroiden haku, toisin sanoen aikamoinen ajorupeama. Jyväskylän ja Muhoksen kautta tie vei kohti Pohjanmaan lakeuksia. Parin päivän ja lähes 1500:n kilometrin jälkeen mitalit ja pystit oli lopulta kerätty ja tuotu pääkaupunkiin.
Tässä yhteydessä kiitos kaikille näyttelyyn palkintojaan luovuttaneille painijoille, heidän yhteistyöhalukkuutensa ja joustavuutensa vuoksi homma sujui lopulta leppoisasti ja mutkattomasti. Ja pääsihän siinä samalla tapaamaan poikavuosien esikuviaan. Kaikissa ammateissa se ei sentään ole mahdollista.
Näyttelyyn saatiin esille muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki se aineisto, jota haluttiin. Kokonaisuuteen voi hyvällä syyllä olla tyytyväinen.
Painin 100 v. näyttelyn rakentamisesta päävastuun kantoi Suomen Urheilumuseon edustajana Sami Sarpakunnas. Kuvassa hän on Kaisa Laitisen kanssa ihailemassa olympiavoittaja Pertti Ukkolan arvokkaimpia palkintoja. (kuva Hannu Kiminkinen)
Näyttely on Suomen Urheilumuseossa esillä loppiaiseen asti.
Teksti
Sami Sarpakunnas
09 4342 2519
sami.sarpakunnas@stadion.fi
Takaisin etusivulle